Jäsentiedote 1/2012
Tervehdys pystykorvaväelle,
Koekausi on takanapäin ja uusi vuosi jo
hyvää vauhtia meneillään. Kokeita
järjestettiin kohtuullisesti toimialueella mutta
osallistuminen kuluneen syksyn aikana oli paljon
vähäisempää kuin
edelliskoekaudella. Syitä on tietysti monia mutta
pitäisi pohtia yhdessä miten saataisiin
koekäynnit lisääntymään.
Kokeitten järjestelyt vaativat kuitenkin aina saman
työn ja valmistelun jos koiria osallistuu minimi- tai
runsaslukuinen määrä. Kiitokset kaikille
kokeisiin osallistuneille koiranomistajille, tuomareille ja
maasto-oppaille, kaikki on viety kiitettävästi
läpi. Myös suuret kiitokset koetoimikunnan
jäsenille siitä talkootuntien ja ajettujen
kilometrien määrästä, mitä
syksyn aikana on kertynyt. Erityisen kiitoksen arvoista
työtä on tehnyt Jari Oja yhdistyksemme koevastaavana
siitä suurkiitokset Hänelle.
Metsästysseuroille myös kiitokset koemaastoista joita
olemme saaneet käyttöön. Muistakaa
keskustella metsästysseuroissanne maastojen saannin
tärkeydestä, ilman koemaastoja ei kokeita
järjestetä. Onnittelut kaikille niille
koiranomistajille joiden hyvä koira ja koetuuri ovat
kohdanneet onnistuneessa kokeessa.
Hyvää alkanutta vuotta
2012!
Atso
Jäsenmaksu 2012
Yhdistyksemme jäsenmaksusta vuodelle 2012 tulee postissa
pankkisiirto kesäkuussa. Jäsenmaksun
keräämisessä yhdistyksellä on ollut
vuosittain ongelmia, kun jostain syystä jäsenmaksumme
pankkisiirto ei tavoita jäsenistöä
riittävän tehokkaasti. Hallitus on keskustellut
että siirrymme yhden pankkisiirron
lähettämiseen joten karhupankkisiirto
lähetys loppuu ja hallitus katsoo vuodenvaihteessa maksamatta
olevat jäsenet jäsenluettelosta poistetuksi.
Vuosikokous 2012
Lounais-Suomen Pystykorvayhdistyksen vuosikokous
tiistaina 28.02.2012 klo 18.00 alkaen Raision Ammattiopistossa
(Eeronkuja 3). Kutsu ja asialista jäsentiedotteessa.
Tervetuloa joukolla mukaan !
VUONNA 2011 MENESTYNEET
Vuosikokouksessa 2012 palkitaan yhdistyksen jäsenten omistamat
valionarvon saavuttaneet sekä viime koekaudella parhaiten
menestyneet pystykorvat.
Jotta koirasi tulisi huomioitua em. palkintoja jaettaessa olisitko
hyvä ja toimittaisit tarvittavat
koe-/näyttelytulokset 15.02.2012 mennessä
osoitteeseen Seija Valtonen, Linnamäentie 14 B 4, 21270
Nousiainen. tai sähkopostilla etunimi.sukunimi@lspy.info
Tänä vuonna ei postiteta jäsentiedotteen
mukana paperiversioita vaan niitä saa tilata tarvittaessa
sihteeriltä p. 050-5673056 tai
sähköpostilla. Aikaa ei ole paljon joten toimi
nopeasti.
(Valintasäännöt)
HUOM! Tämän
jäsentiedotteen liitteenä ovat lomakkeet kuhunkin
kilpailuun osallistumiseksi. Toivomme, että ne helpottavat
kilpailuihin osallistumista.
Kilpailulomakkeet pdf muodossa (Acrobat
Reader)
Paras
pystykorva / Paras
metsästyspystykorva - kilpailu »
Kotimaisten rotujen kasvattaja kilpailu
»
Valionarvon
saaneet koirat »
(ps. tämä netissä oleva kiertokirje ei oikeuta jäsen
etuuksiin.)
Osa kiertokirjeen
sisällöstä löytyy
jälleen yhdistyksen sivuilta

|